Kuvassa on kaksi metsoa, jotka tuijottavat toisiaan herkeämättä metsän keskellä. Kuvassa on naaras metso eli koppelo, joka seuraa tapahtumaa taustalta. Kuvassa on päivä, sillä on valoisaa. Alareunassa on kaatunut koivu, josta kasvaa kääpä. tausta on sumuinen ja epätarkka. Naarasmetson takana on tumma metsä, jossa kasvaa koivuja ja mäntyjä. Oikeassa alareunassa on kaksi kiveä. Toisiaan tuijottavat metsot seisovat vaaleanvihreän sammaleen ja ruohon päällä. Muualla kuvassa on tummaa maata ja pensaita.
Taistelevat metsot on suomalaisen taidemaalari Ferdinand won frightin öljyvärimaalaus vuodelta 1886.
Ferdinand tykkäsi lintujen kuvaamista maalauksissa. Taidesuuntaus on realistinen. Hänen teoksensa perustuivat pikkutarkkaan esitystapaan. Vaikkei taiteilija niin alunperin tarkoittanutkaan myöhemmät sukupolvet näkivät talvisodan aikana maalauksen Suomen ja Venäjän taistelun symbolisena kuvauksena.
"Jännittynyt tunnelma". metsot ovat lopettaneet taistelemisen hetkeksi ja kuva on maalattu tauon hetkellä. Metsot ovat vihaisia. Päivä on jo pitkällä ja ilta hämärä on saapumassa. taustalla oleva metso odottaa taistelun päättymistä. Kuvassa on puolipilvinen taivas ja epätarkka taivas. Nykyään kuvan voisi tulkita Yhdysvaltojen vaalikamppailuksi.
TEKIJÄ: Leevi Räty
Lähteet: Wikipedia, Google kuvahaku,
KUVA: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/d/d0/Ferdinand_von_Wright_-_Taistelevat_metsot_-_1886_-_oljymaalaus_-_Ateneumin_taidemuseo.png/1024px-Ferdinand_von_Wright_-_Taistelevat_metsot_-_1886_-_oljymaalaus_-_Ateneumin_taidemuseo.png