perjantai 18. marraskuuta 2016

Taiteilijavierailusta-päivitys

Lotta Mattila oli vierailemassa koulullamme 11.11.16. Lotta kertoi työstään, tulevista rpojekteistaan ja toimeentulostaan. Sain paljon tietoa muunmuassa kuvataitelijan ansioista ja työrutiinista. Oppilailla oli paljon kysyttävää juuri tuloista ja muusta talouteen liittyvästä kuvataitelijan elämässä.

-Elias Tukonen

Taiteilijavierailu

Taiteilijavierailu oli mielenkiintoinen. Opin uusia asioita taiteilijan elämästä. Esimerkiksi sen, että taiteilijat saavat tukirahaa. Lotta Mattilan esitys onnistui hyvin, mutta aikaa meni mielestäni hieman liian paljon. Teokset olivat hienoja ja lempiteokseni oli koirat. Olisi ollut hienoa jos Lotta olisi myös tehnyt teoksia, jotka eivät liity eläimiin.

Kusama-päivitys



Kävin HAMissa Yayoi Kusaman näyttelyssä. Näyttely oli jokseenkin mielenkiintoinen ja hyvin pilkullinen. Lempiasiani näyttelyssä oli varmasti kurpitsat. Kyseinen kuva on Äärettömyyden peilihuoneesta.

- Elias Tukonen

Sisäinen maailma


Ideana oli maalata kuva omasta sisäisestä maailmasta. Suunnittelin maalauksen ensin tussilla ja toteutin maalauksen akryylimaaleilla. Tavoitteenani oli tehdä kuva, joka olisi mahdollisimman lähellä mielessäni olevaa kuvaa. 
Työ onnistui halauamallani tavalla ja onnistui hyvin. Lisäksi sain työn valmiiksi muita nopeammin. Maalaaminen oli minulle ennestään tuttua ja melko helppoa.
Olen tyytyväinen lopputulokseen ja se vastasi suunnitelmaani.





tiistai 1. marraskuuta 2016



OSALLISTAVA NYKYTAIDETEOS

Huusimme itsellemme arvohuutokaupassa kolme arvoa: sukupuolten välinen tasa-arvo, kauneus ja oikeudenmukaisuus. Lähdimme pohtimaan näiden arvojen kautta.
   Saimme idean vaa`asta ja päätimme tehdä työn havainnollistavan kuvan kuvanmuokkausohjelmalla. Hyvien kuvanmuokkausohjelmien ansiosta, havainnollistavan kuvan työstö oli melko vaivatonta.
  Saatuamme kuvan valmiiksi, mietimme työllemme nimen. Teksti ”Help us balance the scale!” on samalla työn sanoma ja tehtävänanto. Kirjoitimme työnalareunaan lisätietoa muun muassa työprosessista, sanomasta ja kohderyhmistä.
 Onnistuimme mielestämme työssä hyvin ja uskomme saaneen arvomme hyvin esille.


-          Nette & Elias Ku1.1

       Kuva työstä osoitteessa : sadetansssi.blogspot.fi

perjantai 21. lokakuuta 2016

Yayoi Kusama


Mielestäni näyttely oli tylsä. teoksista tuli sellainen olo että tekijä alakuloinen. näyttelyssä oli yksi mielestäni muelenkiintoinen asia joka on tässä oheisessa kuvassa.

tiistai 11. lokakuuta 2016

VASTAMAINOS


Ideamme oli tehdä googlen hakusivustosta vastamainos, joka kertoo siitä miten google valvoo ihmisiä. Tavoitteenamme oli saada kuvan viesti perille. Tavotteenani oli edistää ryhmätyöskentelyä.

Mikään ei mennyt pieleen, mutta kuvan editoiminen kesti kauan. Kuvan editoiminen oli haastavaa, koska en ole sitä aikaisemmin tehnyt. Ennestään tuttua oli suunnitteluprosessi ja kuvan toteuttaminen.

Olen tyytyväinen lopputulokseen. Minä Elias ja Akseli teimme hyvää ryhmätyötä. Hemkilökohtaisesti olisin jättänyt tekstin "I know your black ops 3 rank" pois. Lopputulos vastaa ideaa hyvin ja idea kehittyi paremmaksi työtä tehtäessä.